Päräyttävimmät musiikkifestivaalikohteet

Musiikkidiggarin voi olla syytä lähteä Suomen rajojen ulkopuolelle, jos haluaa mainstreamista poikkeavia mutta laadukkaita festarikokemuksia. Suomessa festivaalit ovat hyvin usein muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta todella kaupallisia, ja radiosta tuttujen listahittien kirjo festivaaliviikonloppuina on loputon. Mitä ulkomailla sitten on tarjottavanaan? Amerikan mantereelta ja Euroopasta löydämme muutaman suositun festivaalin ja yhden vähemmän tunnetun mutta varmasti mainitsemisen arvoisen festivaalin. Ahmi kompakti paketti, ja suuntaa jo tänä vuonna seikkailulle pois Härmästä kirkkaampien vesien ja vehreämpien festivaaliniittyjen äärelle.

Rockin ystäville Lollapalooza on varma valinta. Festivaalilta ovat ponnistaneet maailmanmaineeseen monet nykyään tunnetut yhtyeet kuten The Smashing Pumpkins, Alice in Chains, Soundgarden, Nine Inch Nails ja Pearl Jam. Lollapaloozaa on järjestetty jo vuodesta 1991 lähtien, ja se oli alun perin Jane’s Addiction yhtyeen jäähyväiskiertue. Festivaali onkin Jane’s Addictionin laulajan Perry Farrelin käsialaa. Festivaali oli tauolla vuosituhannen vaihteessa, mutta vuonna 2003 festivaali kaivettiin naftaliinista ja 2010-luvulla se laajeni myös Chileen ja Brasiliaan.

Coachella

Taiteesta ja musiikista pitäville Coachella on oivallinen valinta. Coachella Valley Music and Arts Festival järjestetään joka vuosi Indiossa, Kaliforniassa, Coloradon aavikolla. Paul Tollett ja Rick Van Sante perustivat festivaalin vuonna 1999. Yhtiö festivaalin taustalla on Goldenvoice, joka on AEG Liven tytäryhtiö. Festivaali edustaa laaja-alaisesti eri musiikkityylejä: rockia, hip hopia, indie-musiikkia ja elektronista tanssimusiikkia. Vuonna 2018 festivaaleilla esiintyivät muuan muassa Beyonce, Pachanga Boys, The Weeknd, Jamiroquai, Eminem ja The War on Drugs.

Tomorrowland

Huvipuistomaista elektronisen musiikin festivaalia kaipaavat voivat suunnata Belgian Boomin Tomorrowlandiin. Kyseessä on kaupalliseen elektroniseen musiikkiin keskittynyt monipäiväinen festivaali, joka on tunnettu näyttävistä dekoraatioista ja erikoistehosteistaan. Pääasiallinen kävijäkunta on nuoria EDM:n ja trance-musiikin kuuntelijoita. Festivaali järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2005 ja suosio on kasvanut perustamisesta lähtien. Tomorrowlandissa kävi vuonna 2012 ennätysmäiset 400 000 kävijää. Esiintyjiä festivaaleilla ovat olleet muuan muassa Paul Oakenfold, David Guetta, Nina Kraviz, Swedish House Mafia ja Armin Van Buuren.

Fusion

Fusion-festivaali on listamme vaihtoehtoisin mutta myös äärimmäisen suosittu festivaali. Joka vuosi tuhannet jäävät nuolemaan näppejään, kun festivaali on loppuunmyyty, eikä lippulotosta onni suosinut. Festivaalia on järjestetty jo vuodesta 1997, ja sitä kutsutaan Euroopan Burning Man -festivaaliksi. Festivaalille on olennaista tietty yllätyksellisyys, sillä esimerkiksi esiintyjälistaa ei ilmoiteta etukäteen, ja jokainen festivaaliin osallistuja voi tuoda mukanaan omia soittimiaan. Festivaaleilla ei myöskään ole varsinaisia järjestyshenkilöitä, vaan se on enemmän itseohjautuva. Musiikkitarjonta on lähinnä elektronista musiikkia.